Puheenjohtajan palsta/2008-03-11 aop ohi, jäsenkokous edessä

Linux-Aktivaattori

Loikkaa: valikkoon, hakuun

AOP ohi, jäsenkokous edessä

11.03.2008

Turuxin järjestämä Avoimien Ohjelmien Päivä sujui mielestäni varsin mallikkaasti. Tila oli toimiva lukuunottamatta valojen vähäisyyttä aulassa. Jonkinlainen informaatiokatkos syynä. Linux-Aktivaattori oli esillä L-A:n ja Turuxin yhteisessä esitteessä, joita jaettiin ahkerasti. Pidin myös viiden minuutin esittelyn yhdistyksestä salamapuheena.

Seuraava vaihe yhdistyksen keväässä on lähestyvä jäsenkokous. Tilan varaaminen on meneillään ja nähtävästi kokouksen ajankohta on huhtikuun puolivälissä lauantaina. Normaalien jäsenkokousasioiden lisäksi kokouksessa tullaan käsittelemään ainakin yhdistyksen sääntömuutosta. Kevään 2006 kokouksessa hyväksytyn sääntömuutoksesta on saatu palaute PRH:lta. Ehdotus ei mennyt vielä läpi aivan sellaisenaan. PRH:lla oli muutamia muutosehdotuksia. Muutokset eivät koskeneet niinkään sisältöön vaan pikemminkin muuttavat sanamuotoa sujuvammaksi. Lisäksi haluavat varmistaa, että jäsenien oikeudet säilyvät. Mm. nämä muutokset tulemme vahvistamaan kokouksessa. Tarkempaa tietoa ennen kokousta lähetettävässä kokouskutsussa.

--pesasa 11. maaliskuuta 2008 kello 22.09 (EET)

Henkilökohtaiset työkalut
<
Touko 2012
>
MTKTPLS
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
Tulevia tapahtumia
Lisää »